Rohkeus
marraskuu 9, 2007
En ole kevään jälkeen päivittänyt blogiani enkä myöskään lukenut muiden blogeja; hiljaisuuden taakse on ollut houkuttelevaa pujahtaa piiloon. Tänä aamuna kuitenkin päädyin Brimin sivuille, jotka toimivat tehokkaana kutsuna takaisin blogosfääriin. Tuoreimmalla päivityksellään Brim muistutti minua rohkeudesta. Tajusin unohtaneeni, että se asuu myös minussa.
Rohkeutta on uskallus katsoa kuvaansa heijastavasta pinnasta myös silloin, kun kuvakulman valinta ei ole yksinomaan omissa käsissä. Rohkeutta on uskaltaa kuunnella kutsua. Rohkeutta on juosta Priidikin ohi metsään, etsiytyä tanssiin daimonien kanssa.
Minä otan nimeni takaisin ja yritän uudelleen.
Tervetuloa takaisin
)
Just. Tervetuloa takaisin.
Varmasti löytyy rohkeutta, tähänkin
Kivaa että palasit!
Oletko muuten huomannut, että blogisi haamupäivittyy jatkuvasti Blogilistalle? Onko WordPressissä jotain RSS/Atom-feediä, jonka voisit laittaa Blogilistasi tietoihin, jottei haamupäivityksiä tulisi?
Heip,
Alkoi heti kuitenkin ahdistaa paluu. Saattaa olla, että järkevintä olisi vain deletoida koko blogi. Ei tämä taida olla mua varten kuitenkaan; ketä huijaan?
Olen juu huomannut haamupäivitykset, mutten ole saanut tehtyä asialle mitään.