So I ran faster, but it caught me here, ja täydellisellä ajoituksella joku määrätietoinen etenee verkkareissaan kaukana bussin ikkunaruudun tuolla puolen, nostattaa kaupungin kevätpölyä maailman kokoisessa terraariossa. Tämä kevät on ollut juoksuaskelten vuodenaika, kahdelle jalalle unohtuneen kiireistä kulkua suomaastossa. Olen mitään ajattelematta kääntynyt, jättänyt metsändaimonin selkäni taakse ja juossut päästäkseni perille, mutta juostessani olen lakkaamatta haaveillut matkalle lähdöstä.

Tänä aamuna minulla ei ole kiire. Aivastan itseni hereille ja kaupunkimatkailen terveysasemalle, jonka yltiöystävällinen terveydenhoitaja kutsuu minua kiltiksi tytöksi ja kirjoittaa kaksi päivää sairaslomaa, täydellisellä ajoituksella juuri sopivasti ennen pääsiäistä. Niistän koko kotimatkan mutta olen huojentunut. Päätän, että huomenna minä otan nenäliinapakettini ja lähden maalle katsomaan Hämeen mustia öitä, värjäämään pääsiäismunani itse. Aion maata pirtissä ja laskea katonrajan hirsiä silloin, kun en seurustele Scarlettin kanssa. Ja heulakallioille kiipeän heti kun jaksan!

Ensi viikolla on yritettävä uudestaan. Kävelen takaisin joogasalille mutta otan matolle seurakseni pienen pallon, jonka katajantuoksuun toivon voivani liuottaa vanhan häpeäni. Minä haluan suoristaa selkärankani uudelleen ja antaa sinisen auringon nousta.

11 vastausta kirjoitukseen “Tänään, huomenna, ensi viikolla”

  1. Allyalias sanoi

    Sinut on nähty bileissä Kalmantie 1:ssä

  2. Aalo sanoi

    Mitä ihmettä, Allyalias? Olen ulalla, tyystin.

  3. Aalo sanoi

    Ei kun en olekaan enää! :D Oivalsin liikahtaa blogisi suuntaan. Varsin fiksua minulta, ehheh.

  4. Aalo sanoi

    Hei Kulissi, täällähän minä olen, mutta kovin olen hiljainen. Kiireet ovat syöneet kirjoitushaluni; ei ole pitkään aikaan ollut mitään sanottavaa, enkä ole myöskään lukenut kenenkään blogeja kuukausiin. Toivottavasti tunnelma muuttuu jossain vaiheessa.

  5. Kulissi sanoi

    Tuttu tunne. En hätyyttänyt, mietin vain :)

  6. L sanoi

    tulee kovasti haamupäivityksiä.

  7. Aalo sanoi

    Tänne on tipahdellut roskapostia; sen enempää en haamupäivityksistä tiedä.

    Toivon piakkoin päivittäväni ihan oikeasti. Jos vaikka saisin puhallettua tähän blogiin henkeä taas.

  8. Ina sanoi

    Kulissi on muuttunut ja muuttanut jälleen, liitin uuden osoitteen.

    WordPressissä voi muokata kommenttisuodatinta, asetuksista löytyy apuja roskapostiin.

    Päivityksiä odotellen :)

  9. Hallatar sanoi

    Mitä sitten tapahtui?

  10. aalo sanoi

    Taisi tapahtua pää puskaan -ilmiö…

Jätä kommentti