Pännii niin pirusti
maaliskuu 12, 2007
Ottaa päähän!
Aivan kuin ilkeämielisenä käänteiskaikuna edelliselle kirjoitukselleni minua odotti tänään työpaikallani viesti. Viestin minulle oli jättänyt eräs työtoverini, jonka työpanoksesta olen tietyissä määrin riippuvainen mutta jota en työaikana (enkä kyllä muutenkaan, ei tulisi mieleenikään, mokoma aasi) kuitenkaan koskaan tapaa, sillä työskentelemme eri vuoroissa. Kommunikoimme siis kirjallisin viestein. Tänään saamani viesti oli työtoverini vastaus minun viime viikolla jättämääni viestiin, jossa pyysin häntä hoitamaan erään omaa työtäni helpottavan asian, joka kuuluu hänen työtehtäviensä piiriin. No mitä ihmettä tämänpäiväisessä viestissä sitten oikein luki?
“No kyllähän jopa naisen pitäisi pystyä selviytymään siitä hommasta!” Nämä painavat, omaperäiset sanat siis ihan kirjallisesti työpisteeni pöydälle jätettyinä.
Se, että pyydän työtoveriani toimittamaan sellaisen hänen omiin työtehtäviinsä kuuluvan tehtävän, joka ei kuulu omaan toimenkuvaani, on siis osoitus siitä, että olen aika surkea tapaus jopa naiseksi. Aamen, ja hyvää yötä. Kenties jatkan aiheesta hieman rakentavammin sitten, kun myrkkyjuoman kitkerimmät vivahteet ovat kaikonneet kieleltäni.
Argh! Pisti kiehumaan!
Kiehukaamme yhdessä, Kulissi. Se on itse asiassa jopa mukavaakin.
Kirjoitin vastaviestin ja vihani vähän laantui, mutta käsittämättömien pattipäiden kanssa sitä joutuukin toimimaan, urgh.
toivottavasti vastasit ammattimaisen viileästi, että se jokin homma kuuluu sen t o i s e n toimenkuvaan
Juu, vastasin, mutta huomautin kyllä myös, että moiset lausunnot ovat mielestäni asiattomia eivätkä kuulu työpaikalle.
Blääh… Tyhmä ihminen! Onneksi et joudu olemaan hänen kanssaan enemmän tekemisissä. Tuollainen suhtautuminen vituttaa minua aivan mahdottomasti, mutta työelämässähän sitä ei voi kovin avoimesti näyttää. Kyllä tuollainen puree tyyppiä omaan nilkkaan pidemmän päälle, jos moista suhtautumista harrastaa.
Allyalias, olen samaa mieltä kanssasi siitä, että enemmän tyyppi typerillä jutuillaan itseään satuttaa kuin minua. En ensisijaisesti halua vedota itseni ulkopuolisiin auktoriteetteihin hänen kanssaan toimiessani, mutta kieltämättä on käynyt jo mielessäni, että jos tällainen viestittely ja minun työni hankaloittaminen sukupuoleni perusteella jatkuvat, minulla on erinäisiäkin lakeja ja säädöksiä puolellani.
Ei ole totta! Se haiseva mies! Jostakin syystä en ole edes yllättynyt… Toivottavasti pääsemme pian haukkumaan tyyppiä yhdessä. ;>
Heh, Siren, sinulla on ylimaallinen kyky nähdä parhaat puolet kaikesta! Arvostan sitä kovasti. En muuten ollut kauhean yllättynyt minäkään, mutta ei se ketutusta juurikaan laimentanut.
Ällöttävää. Onneksi osaat sanoa takaisin ja huomauttaa,missä menee raja. Niin harva osaa ja itkeskelee työkavereille, kotona yms, kun ei koskaan uskalla sanoa jollekin kusiaivolle/kiusaajalle, jonka kanssa on vaikka monta vuotta töissä, että “minulle ei muuten puhuta noin, ikinä. Seuraavasta kerrasta asia menee eteenpäin ja talletan kaikki sanomasi ja käsittelen muiden kanssa jos tämä ei lopu ja tyyli muutu. Tämä on viimeinen varoitus”.
Minä olen muutaman kerran joutunut sanomaan jotain tuollaista, mutta aina olen melkein itkenyt ja ääni täristen yrittänyt olla viileän jämäkkä(failing miserably). Alkaa jo pikkuhiljaa onnistua, joskus.
-minh-
Tervehdys Minh,
Hassua, kommentistasi ei tullut sähköpostiini minkäänmoista ilmoitusta ja huomasin sen vasta nyt, melkein kuukauden jälkeen. Eilen luin ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen muutaman ihmisen blogia – ehkä olen hiljalleen hivuttautumassa takaisin blogosfääriin.
Ällöttävää tosiaan, ja minun on myönnettävä, että myös minun takaisin sanomiseni kanssa on vähän niin ja näin. Joskus osaan mutta usein en. Turhan usein parhaat vastaiskukommentit juolahtavat mieleen kymmenen minuuttia liian myöhään. Mitä tuohon nimenomaiseen kakkiaistyökaveriini tulee, hän on käyttäytynyt kohtuullisen siivosti lappuepisodin jälkeen. Ehkä vastaukseni meni edes jollain tasolla perille (toisin sanoen sain todennäköisesti hankalan naikkosen leiman otsaani…).