Toinen retki
maaliskuu 9, 2007
Luettuani koko illan eri blogeista mitä moninaisimpia hyvän naistenpäivän toivotuksia minä lopulta kävin nukkumaan ja näin unta, jossa minulla oli rintasyöpä. Rutiinitarkastuksen yhteydessä gynekologi ilman vähäisintäkään eläytymistä totesi, että eipä todellakaan hyvältä näytä, ja ojensi minulle saman tien lapun, jolle oli kirjoittanut rinnanpoistoaikani. Aikahypyllä loikattiin oitis leikkauspäivään ja kylmälle, alastomalle pedille, jolla unessa maatessani minut tainnutettiin uuteen uneen. Heti kun anestesian teho haihtui, minut patistettiin ylös pedistä ja ohjattiin ulos koko sairaalakompleksista. Rintakehäni oli paketissa, eikä kukaan kertonut minulle, kuinka leikkaukseni oli sujunut, mutta oman potilaskertomukseni sain kuitenkin viedä mukanani. En moneen päivään uskaltanut katsoa rintakehääni peittävien siteiden alle ja jätin myös sairaalan paperit lukematta, sillä en häväistyssä olotilassani halunnut tietää, millä tavoin minun kehooni oli kajottu. Muutaman päivän kuluttua monisivuinen potilaskertomukseni kuitenkin tipahti vahingossa alas pöydänreunalta ja levisi lattialle, ja papereita kerätessäni aloin lukea lääkärin kuvausta leikkauksen kulusta. Leikkauksessa oli muutaman ensimmäisen viillon myötä käynyt ilmi, ettei rinnassani ollut sittenkään mitään vikaa, eikä rintaa siis ollut sittenkään poistettu. Avasin sidokset: rinta oli todella yhä paikallaan, mutta sen muoto oli muuttunut. Se näytti runnellulta, ja minulla oli edelleen häväisty olo. Minuun oli kajottu ilman omaa lupaani, kajottu ilman, että minulle oli annettu edes teoreettista mahdollisuutta valtaan ja päätöksentekoon.
Minun kehoni on ihmisnaaraan. Ihmisnaaraan keho on minulle hyvä; sen suorat, kaaret, karvat ja pehmeä iho. Minun kehoni on minulle hyvä, mutta paremminkin voisi olla: paremmin olisi, jos kehoni olisi yksin minun. Minun naaraanruumiini, minun vallassani, minä itse ainoa auktoriteetti ja anottujen lähestymisten sallija. Paremmin olisi, jos ihmisnaaraan ruumiini ei olisi yhtä kuin ihmisnaaras tai ihmisnaaras ei olisi yhtä kuin naisihminen. Paremmin olisi, jos pukisin ylleni uuden pyhän paidan, sellaisen, joka asettaisi rajan: sinisessä paidassa rinnan kohdalla keltainen raita, police line do not cross.
Elän mielelläni ihmisnaaraan ruumiissa, mutta naiseksi joutumisessa on omat perverssit haasteensa. Usein toivon, että sukupuoli olisi rastiruutuunmonivalintakysymys, jossa vaihtoehtoja olisi reippaasti useampia kuin ne yleisimmin ajatellut kaksi. Ihmisnaaraan ruumiini tuntuu minusta hyvältä, mutta keho ei selitä sukupuoltani, joka taas ei koskaan ole tuntunut yksiselitteisen hyvältä. Sukupuoleen asettuminen ilman neuvotteluja on periksi antamista ja konservatiivisuutta, melkeinpä tekisi mieleni sanoa jopa, että laiskuutta. Sukupuolen läsnäolo tekee suhtautumisestani omaan, itsessään hyvältä tuntuvaan kehooni ongelmallisen, sillä ihmisnaaraan kehoni on merkki, jonka avulla minut muuta todistusaineistoa tutkimatta todetaan naiseksi. Tuomarin nuija jysähtää pöytään, eikä tuomiosta ole mahdollista valittaa.
Miltä sukupuoleni minusta tuntuu? Olenko tyytyväinen omaan sukupuoleeni? Sukupuoleni tuntuu minusta väärin perustein tehdyltä päätökseltä, johon minulla itselläni ei ole juurikaan valtaa. Sukupuoleni tuntuu minusta leimasimelta tai sitkeästi vääriin paikkoihin vedetyiltä rajoilta. Mutta silti: tarjolla olevista sukupuoli-identifioitumisen kohteista tämä omakseni nimetty on minulle mieluisin.
Millä ihmeellä sitä tosiaan väitetään että sukupuoli on pelkästään kiinni biologisesta sukupuolesta? Koska jos todellisuudessa ajattelisimme näin, sukupuoleenhan liitettäisiin pelkästään biologisia ominaisuuksia.
Ja kun kerran meillä on niin, että sukupuoli määrittää meitä läpikotaisin, pitäisi kai sukupuolta määriteltäessä ottaa huomioon muukin kuin äksät ja yyt ja pimpit ja kikkelit.
Ja mikä sukuPUOLI?
Muistan joskus jollakin kaukaisella naistutkimuksen luennolla luennoitsijan ehdottaneen, että sukupuoli-termin voisi korvata termillä “sukuosa”. Se oli kiintoisa ehdotus, jos ei täydellinen niin olisi kuitenkin askel parempaan suuntaan.
Olisi tuokin parempi, siitä olen samaa mieltä. Ehkä tuossa sukuOSASSAkin esiintyy liikaa puutetta, vaikka se ei ole niin häiritsevää kuin tuossa sukuPUOLEN puolikkuudessa. Ainakin se poistaisi tuon sanaan sisältyvät oletuksen että on vain kaksi sukupuolta.
Hmm, taitaa se suku-alkukin olla hieman ongelmallinen. Mitä ihmettä tällä koko asialla on tekemistä suvun kanssa? Biologiaan päin viitataan taas. Ehkä pitäisi vain keksiä kokonaan uusi sana ilman etymologiahankaluuksia…
“Sukupuoleen asettuminen ilman neuvotteluja on periksi antamista ja konservatiivisuutta, melkeinpä tekisi mieleni sanoa jopa, että laiskuutta”
ja niin paljon on onnekkaita naisia, jotka eivät joudu tätä koskaan pohtimaan, kunhan o v a t.
Omanlaistaan onnekkuutta; tuo mieleeni oman toiveeni siitä, että voisin joskus löytää jonkun totuuden, tulla vaikkapa ihan perinteisesti uskoon. Paljon valmiita vastauksia ja selkeyttä elämään. Usein sitä kaipaa, kuitenkin.
Jotenkin minusta tuntuu että tuo “vain oleminen” ja sen mahdottomuus on se suurin (tai ainakin yksi iso) ongelma nykyisessä sukupuolijaossamme. Kun pelkkä oleminen ei vaan riitä. Pitäisi esittää että olisi valmiiksi luotu tähän muottiinsa, johon on kuitenkin vuosien pakerruksella joutunut vääntäytymään. Eikö kaikilla ihmisillä pitäisi kuitenkin oikeus vain olla?
“Eikö kaikilla ihmisillä pitäisi kuitenkin oikeus vain olla?”
jos näin onnellisesti käy, eikä ole mitään kyseenalaistettavaa, tunnen montakin tällaista tyyppiä, ja ihan onnellisia kyseenalaistamattomia heteroita ovat, sukupuolta ei ole edes olemassa siinä muodossa että siinä olisi jotain erityistä pohdittavaa.
Minun on nyt pakko kompata Foxya. Jotenkin minusta on aina tuntunut siltä, että ihmiset jakautuvat sukupuolipohdintojen perusteella kahteen porukkaan: niihin, jotka todella pohtivat ja vellovat ja ongelmoivat, ja sitten niihin, joille sukupuoli on vain lallallaa, iloinen ja itsestäänselvä asia, jota ei koskaan ole syytä pohtia. Jälkimmäiset ovat niitä, jotka kysyvät silmät ymmyrkäisinä, että mitä ihmettä naistutkijat oikein tutkivat, häh? Minun on vaikea käsittää sukupuolen kokemisen helppoutta, mutta jossain määrin olen kuitenkin taipuvainen ajattelemaan, että ongelmaton sukupuoleen asettuminen on ainakin suhteellinen siunaus. Energiaa säästyy muihin asioihin – tai sitten ne ongelmat vain ovat muualla.